Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajan joulutervehdys

Julkaistu 19.12.2019

Hyvät lumilajien ystävät,

Talviurheilukausi on hyvässä vauhdissa ja joulu aivan ovella. Tällä kaudella ei ole arvokisoja, mutta maailmancuptapahtumia sitäkin enemmän. Hiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn osalta ne alkoivat perinteisesti Kuusamon Rukalla. Siellä lumiolosuhteet olivat erinomaiset ja maailmalle meni kuvaa hienoista kisoista kauniin lumisissa maisemissa. Tunnelma ennätysyleisön keskuudessa oli erittäin hyvä.

Kaikki sujui erinomaisesti sunnuntai-illan mäkikisaa lukuun ottamatta. Tuuli puhalsi juuri sellaisesta suunnasta, johon hyvin toimivat tuuliverkot eivät auttaneet. Mäkikisan peruuttaminen oli harmillinen asia niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin. Hiihtoliitolle siitä aiheutui 300.000 euron tulonmenetys.

Ryhdyimme heti toimenpiteisiin, jotta hyppäämättä jäänyt kisa voitaisiin siirtää Lahden maailmancupviikonlopun yhteyteen. Viime viikolla saimmekin hyviä uutisia sen osalta. Lahdessa hypätään Rukan peruuntunut kisa perjantaina 28.2.2020. Näin saamme hieman kompensoiduksi tulonmenetystä.

Taloustilanteemme on kehittynyt hyvään suuntaan kahden viime vuoden aikana, mutta negatiivisille yllätyksille siinä ei millään olisi tilaa. Tässä tilanteessa katsomme tämänkin kauden budjetin menopuolen toteutumista koko ajan sormi valtimolla aiempaakin tarkemmin. Samalla teemme tietenkin joka päivä töitä tulojen lisäämiseksi.

Lumilajien harrastamisen olosuhteet ovat nousseet yhä enemmän keskustelunaiheeksi ilmastonmuutoksen etenemisen myötä. Lajiemme harrastaminen ja huipulle tähtäävä harjoittelu eivät voi tulevaisuudessa olla riippuvaisia talvien alkamisesta. Me Hiihtoliitossa olemme huolissamme tulevaisuuden talvista. Pohjoinen Suomi sai tänä syksynä lumipeitteen ilahduttavan aikaisin. Toisaalta erityisesti eteläisessä ja läntisessä Suomessa jopa valkoinen joulu on uhattuna. Ensilumenladut ovat pelastaneet tilannetta yhä useammalla paikkakunnalla.

Olosuhteiden parantaminen on isoilla kirjaimilla Hiihtoliiton strategiassa. Lajiemme olosuhteiden varmistamiseksi haluamme omalla toiminnallamme suojella talvia ja myös vauhdittaa niiden alkamista tulevien vuosien aikana.

Käytännön konkreettisena toimenpiteenä järjestämme ensimmäistä kertaa Lunta ladulle! -olosuhdeseminaarin Vantaan maastohiihdon Suomen Cupin yhteydessä 15.1.2020 klo 12.30–16.30 Vantaan kaupungintalolla. Seminaari on maksuton.

Seminaariohjelma pureutuu Hiihtoliiton olosuhdestrategiaan, lumiolosuhteiden luomiseen, lumen säilömiseen sekä kesäharjoituspaikkoihin rullarataprojektien kautta. Toivomme seminaarin toimivan keskustelun avaajana, tiedon jakajana ja yhteisöllisyyden rakentajana lumilajien tulevaisuuden turvaamiseksi.

Hiihtoliiton strategian kolme kulmakiveä ovat: menestyvä huippu-urheilu, elinvoimaiset seurat, vetovoimaiset lumilajit. Huippu-urheilu on se näkyvin osa meidän toiminnassamme. Teemme entistä aktiivisemmin töitä myös seuratoiminnan kehittämiseksi ja sen myötä lumilajien vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Se on ehdoton edellytys sille, että meillä on jatkossakin nuoria lahjakkaita urheilijoita nousemassa huipulle.

Kaikista ei voi eikä tarvitse tulla huippu-urheilijoita. Me Hiihtoliitossa haluamme mahdollisimman monen nuoren harrastavan liikuntaa ja kasvavan liikunnalliseen elämäntapaan, mieluiten tietenkin lumilajien parissa.

Näin vuoden lopussa haluan kiittää kaikkia Teitä, jotka olette tehneet tärkeää työtä lajiemme hyväksi tänäkin vuonna. Vapaaehtoistyön merkitystä ei voi koskaan liikaa korostaa. Sillä on iso merkitys yhteiskunnassa. Lämmin kiitos myös Hiihtoliiton henkilökunnalle tämän vuoden erinomaisesta työstä. Kiitos urheilijoille, valmentajille, huoltojoukoille ja kaikille, jotka ovat omalla panoksellaan auttaneet urheilijoitamme menestymään.

Hiihtoliiton ja seurojen yhteistyökumppanit ovat isossa roolissa toimintamme mahdollistajana – Teille suuri kiitos tuestanne.

Toivotan Teille kaikille Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta.

Markku Haapasalmi
Puheenjohtaja
Suomen Hiihtoliitto

Pääyhteistyökumppanit

Meillä käy:
Evästeasetukset
Vantaan Hiihtoseura

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sivuston kävijöille parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Evästeet tallentavat tietoa selaimen muistiin ja niiden avulla voidaan tunnistaa esimerkiksi palveluun palaava käyttäjä. Ne auttavat myös kehittämään verkkopalvelua palvelemaan käyttäjiään entistä paremmin. Voit muokata evästeasetuksia alapuolelta.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Google Analytics

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsiä, jolla kerätään kävijätietoa. Keräämme mm. tietoa sivuston kävijämääristä, sivustoa käyttävistä laitteista ja miten sivustolle saavutaan. Pitämällä evästeet päällä autat meitä kehittämään sivustoa.

Lisätietoa Google analyticsin evästeistä:

Googlen tietosuojakäytäntö

Google Analytics evästekäytännöt

Google Analytics tietosuojakäytäntö

Facebook

Verkkosivustolla käytetään Facebookin Tykkää laatikko -lisäosaa, joka mahdollistaa Facebook-sivujemme sisällön esittämisen tällä sivustolla. Myös Facebook voi saada tietoa liikkeistäsi sivustolla.

Facebook evästekäytännöt