Rahkola ja Joensuu Vantaan Hiihtoseuraan

Share |
06.07.2019

RAHKOLA JA JOENSUU SIIRTYVÄT VAHVISTAMAAN VANTAAN HIIHTOSEURAN NAISJOUKKUETTA

Seuramuuttoja oli tänä vuonna mahdollista tehdä toukokuun loppuun asti. Vantaan Hiihtoseura nappasi riveihinsä Jasmi Joensuun ja Hennariikka Rahkolan. Rahkola siirtyi Vantaan Hiihtoseuraan Jämin Jänteestä ja Joensuu puolestaan Seinäjoen Hiihtoseurasta.

Hennariikka Rahkolan (s. 1992) kasvattajaseura on Rajamäen Kehitys. Hänen valmentajanaan toimii Kalle Lassila. Rahkolan paras maailmancup-sijoitus on vuodelta 2016, jolloin hän oli yhdistelmäkilpailussa 46:s. SM-kilpailuissa Imatralla Rahkola oli sprintissä kuudes.
- Odotan seuranvaihdon tuovan positiivista boostia urheilu-uralleni ja edesauttavan kehittymistäni urallani eteenpäin. Vantaan Hiihtoseuralla on muuan muassa hyvä leirityssysteemi, josta uskon hyötyväni. Tulevana talvena on myös kiva päästä uuden seuran väreissä kamppailemaan henkilökohtaisen menestyksen lisäksi viestimenestystä, Rahkola kertoo.
Nuorten maajoukkuehiihtäjä Jasmi Joensuu (s. 1996) on harjoitellut vuodesta 2015 lähtien hiihtostipendiaattina Denverissä. Nyt Joensuu on palannut Suomeen, mutta Colorado tulee olemaan leiripaikkana tulevaisuudessakin. Viime kaudella Joensuu sijoittui Suomen Cupin takaa-ajokilpailussa Äänekoskella kahdeksanneksi.

- Ensi kaudella haluan nostaa tasoani Suomen tasolla ja lisäksi tavoitteenani on päästä kisaamaan maailmancupissa ainakin Suomessa Rukalla ja Lahdessa, Joensuu sanoo.

Lisäksi miesten puolella Vantaa Hiihtoseuraan siirtyi Rasmus Ahoniemi Hyvinkään Hiihtäjistä.

06.07.2019Rahkola ja Joensuu Vantaan Hiihtoseuraan
13.06.2019Vuosikokouksessa palkittiin kauden parhaat ja valittiin uusi johtokunta
12.05.2019Kutsu Vantaan Hiihtoseuran vuosikokoukseen 26.5 klo 16
30.04.2019Seuratoiminnan kehittämisilta 15.5. klo 18
23.04.2019Maastojuoksu kevät 2019
22.02.2019Vantaa Hiihto ja Laturetki la 2.3. klo 10 Vantaan Hakunilan Urheilupuistossa
15.02.2019Vantaan Hiihtoseura Jäsen- ja valmennusmaksut - eräpäivä 1.3.2019
04.02.2019Vantaan Hiihto FIS-kilpailu 10.2. Hakunilassa
04.01.2019Lasten hiihtoja ja Lumipäivät Hakunilassa
13.12.2018Hiihdon Suomen Cup Vantaalla 15.-16.1.2019

Siirry arkistoon »